Alma on ihan erityinen neito, joka haluaa sanoa tulevalle kodilleen, että tylsä elämä ei ole häntä varten 🙂 Vastan reilun vuoden ikäinen Alma rakastaa kaikkia ihmisiä, on avoin ja ystävällinen mutta niin kovin touhukas, että ihan heikkohermoisille tämä neiti ei sovi. Alma nimittäin saattaa keksiä kaikenlaista puuhaa, jos sen elämä käy tylsäksi ja Alma vaatiikin paljon aktiviteettejä, jotta se saa energiaansa ja touhukkuuttansa purettua. Erityisesti kun Almalla vaihtuu ympäristö ja ihmiset niin se stressaantuu ja saattaa nakerrella paikkoja, latkia ylenmäärin vettä tms., joten tulevalla kodilla täytyy olla kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa sekä ennen kaikkea ymmärrystä ja aikaa tälle tytölle sopeutua. Kun Alman stressi laskee, rauhoittuu itse koirakin mutta perus aktiivinen luonne Almalle kuitenkin säilyy.
Alma on kotihoidossa omakotitalossa Tuusulassa, missä on muita koiria, lapsia ja kissoja. Alma on melko itsenäinen luonne eikä sillä ole eroahdistusta. Sitä voi ajatella niin ainoaksi koiraksi kuin toistenkin koirien kanssa kunhan sillä vaan on riittävästi tekemistä. Alma on keskikokoinen, säkäkorkeus on n.50cm. Almaan pääsee tutustumaan Tuusulaan.
Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/ Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/ sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/




