Valikko Sulje

Bibi

Tarhaesittely 14.11.21: Bibi on n.8- vuotias aivan älyttömän ihana tyttö. ”Fantastinen koira” kuten moskovalaiset tarhan vapaaehtoiset häntä kutsuvat. Valitettavasti Bibi on kuitenkin kovin tavallisen näköinen ja hän hukkuu tuhansien kodittomien koirien sekaan Moskovan 3000 koiran tarhalla. Siellä Bibi on odottanut omaa kotiaan jo 7 vuotta.

Bibi työskentelee terapiakoira projekteissa, missä kodittomat koirat käyvät tapaamassa vammautuneita ihmisiä. Sille pyörätuoli ei esimerkiksi aiheuta pelkoa ja se suhtautuu avoimesti kaikenlaisiin ihmisiin. Sillä on varmaankin ollut hyvä koti pentuaikanaan koska se on niin luottavainen.Bibi keskittyy mielellään ihmiseen ja sen kanssa on myös mukava lenkkeillä koska se osaa kulkea nätisti hihnassa. Bibiä voidaan ajatella kaikenlaisiin asumismuotoihin sekä lapsiperheeseen. Bibi vaikuttaa hyvin tasapainoiselta koiralta. Toisiin koiriin Bibi suhtautuu hyvin, joten sitä voidaan ajatella niin toisen koiran kaveriksi kuin ainoaksi koiraksi. Bibi suhtautuu myös kissoihin ystävällisesti.

Muutos tarhaoloista kotioloihin on kuitenkin suuri kaikille koirille, niin myös Bibille. Tulevan omistajan tulee siis antaa tytölle aikaa sopeutua ja ymmärtää, että muutos on koiralle kova stressi ja siihen tulee suhtautua ymmärtäväisesti. Säkäkorkeus 60cm, painoa 28kg.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/ sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/