Esittely 7.9.23: Dodo on 4 -vuotias kastroitu uros ja etsii omaa koti kotihoidossa, Nastolassa. Dodo on paimenkoirasekoitus ja se on tullut toisen yhdistyksen kautta pentuna Suomeen Venäjältä. Dodon omistaja luopui koirasta sen pelkotilojen vuoksi. Dodo on aina ollut todella kiltti mutta Dodo esimerkiksi pelkäsi erilaisia ääniä eikä uskaltanut lähteä lenkille kuin pimeän aikaan. Dodo on kotihoidossa maalla rauhallisessa ympäristössä ja sen kotihoitopaikassa on useampia koiria sekä kissoja. Muutaman päivän kestäneen alkujännityksen jälkeen Dodo on tullut loistavasti toimeen kaikkien muiden eläinten kanssa. Se rakastaa juosta aidatulla pihalla ja jahdata toisia koiria. Se osaa leikkiä nätisti myös itseään huomattavasti pienempien koirien kanssa, ja yrittää leikittää kaikkia. Kissojen kanssa Dodo on myös todella nätisti. Dodo ei ole dominoiva vaan erittäin sopuisa ja mieluummin poistuu paikalta kuin jää haastamaan ketään.
Uusia ihmistuttavuuksia Dodo jännittää aika paljon. Se saattaa haukkua uusille ihmisille, mutta mieluummin katselee heitä pienen välimatkan päästä. Tässäkin sellainen parin päivän tutustuminen riittää ja Dodosta tulee kaveri. Dodo ei ole missään tilanteessa agressiivinen, vaikka sitä jännittääkin. Autoilu sujuu hyvin, samoin hoitotoimenpiteet. Eläinlääkärissäkin se käyttäytyi todella nätisti. Myös yksinolot ovat sujuneet mallikkaasti. Dodo on elänyt kotikoirana pennusta saakka ja on sisäsiisti, hyvinkäyttäytyvä eikä tuhoile mitään yksin ollessaan. Sille todennäköisesti olisi parasta, jos sen tulevassa kodissa olisi koira tai useampiakin koska toiset koirat ovat sille tärkeitä ja se ottaa niistä mallia. Dodo on nähnyt kotihoidossa ollessaan kissoja, kaneja ja kanoja eikä ole osoittanut saalisvietin merkkejä pieniä lemmikkejä kohtaan. Lapsia emme ole Dodon kanssa tavanneet ja ehkä ainakaan pikkulapsiperhe ei ole paras vaihtoehto aremmalle, aikuiselle koiralle. Aidattu piha olisi kiva lisä, ja Dodolle olisi parasta asua kohtuullisen rauhallisella alueella. Dodo vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta alun jännitystiloista päästyään sen arkuutta ei normaalissa arjessa huomaa mitenkään, vaan se on todella iloinen ja leikkisä, hyvinkäyttäytyvä nuori poika. Dodon rokotukset on uusittu juuri, ja lisäksi se on käynyt hammaskiven poistossa. Hampaat olivat todella hyväkuntoiset hammaskiveä lukuunottamatta. Ruoan suhteen Dodo on välillä hieman nirso ja aluksi tuottikin päänvaivaa, mitä se suostuu syömään. Nyt kuitenkin nappula maistuu ihan hyvin, etenkin lisukkeiden kuten jauhelihan kera.Dodo on sirutettu, rokotettu, hampaat hoidettu. Säkäkorkeus on n. 60cm ja painoa n. 23-24kg.
Jos kiinnostuit pojasta niin täytä adoptiohakemus: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/ Jos et saa täytettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com
Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/