Esittely 3/2023: Autamme kotia kodin etsinnässä ottamalla Hilmin esittelyn nettisivuillemme. Hilmi on kodin etsinnän ajan kotonaan Vaasassa.
Hilmi 3-vuotias leikkaamaton narttu. (Synt. 16.07.2019). Hilmi on luonteeltaan todella energinen ja iloinen, aina valmis lähtemään ja tekemään mitä ikinä luvassa onkaan. Miellyttämisen halu on todella voimakas ja ottaa kontaktia omistajaansa jatkuvasti, joka tekisikin Hilmistä oivan harrastuskoiran. Hilmin nenä on myös todella tarkka, joten hausta/jäljestämisestä kiinnostunut saisi Hilmistä myös hyvän kaverin. Sopii myös seurakoiraksi perheelle, jossa kumminkin lenkkeillään ja touhutaan muuten koiran kanssa paljon.
Hilmi tykkää vedestä paljon, enemmän kuitenkin kahlaillen, kun uiden. Hilmi tykkää myös olla paljon lähellä ja viettää aikaa sylissä.
Toisia koiria kohtaa Hilmi on pidättyväinen. Kauempaa toiset koirat jonkin verran kiinnostaa, mutta lähelle harvemmin heitä päästää. Ei ole osoittanut aggressiivisuutta toisia koiria kohtaan, mutta ärähtää kyllä jos toinen koira tulee liian iholle tai yllättäen hyppää Hilmiä kohti. Muutaman koiran kanssa tulee toimeen, joten toinen koira ei suoraan ole este kodille, mutta vaatii totuttelua. Koirapuistoissa enemmän kiinnostunut ihmisistä, kuin toisista koirista.
Omaa reviiriään vahtii jonkin verran. Haukkuu siis yleensä vieraille aluksi, mutta tottuu hetken päästä ja on sen jälkeen kaveri kaikkien kanssa. Puolueettomalla alueella harvemmin aristaa vieraita ihmisiä.
Terveys: Kaikki rokotukset kunnossa (viim. rokotus 12.4.2023). Hilmi on allerginen mm. kanalle ja viljalle, ne aiheuttavat Hilmille hiivaa korviin. Vatsa ongelmia ei ole aikuisiällä ollut.
Lisätietoja saa vielä kysymällä omistajalta, myös kodinvalinnan hoitaa omistaja otse, joten yhteydenotot:
- moona2000@live.fi
- puh. 0440496649