Valikko Sulje

Inka

Päivitys 10.9.23: Koti kertoo että Inkan on huomattu saavan tukea fiksusti käyttäytyvästä koirakaverista ja olisikin hyvä jos uudessa kodissa olisi koira, josta Inka voisi saada tukea ja ottaa käytöksestä mallia.

Esittely 28.6.23: Inka on suloinen pieni tyttö joka etsii uutta kotia koska elämä kerrostalossa kaupungissa ei ole hänen juttunsa. Inkalla on haukkuherkkyyttä, epävarmuutta vieraita ihmisiä ja isoja koiria kohtaan sekä terveysongelmia. Tästä syystä Inka etsii aikuiskotia omakotitalosta rauhallisesta ympäristöstä. Uudessa kodissa pitäisi olla koirakokemusta ja ymmärrystä sekä taloudelliset resurssit Inkan terveyden hyvään hoitoon. Inka on syntynyt 11/2021 ja mahdollisesti on perhoskoira-jack russel mix. Inka on energinen ja leikkisä ja tarvitsee lenkkeilyn lisäksi muutakin aktivointia. Nykyisessä kodissa Inkan kanssa on tehty hiukan hajutyöskentelyä. Inkalla sujuu leikit erityisesti pienten tyttökoirien kanssa. Inkaa ei ole pidetty vapaana aitaamattomalla alueella koska saattaa lähteä jänisten perään.

Inkalla on todettu molemmissa kyynärissä nivelrikkoa ja molempien takajalkojen polvissa on luksaatio, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät tarvitse leikkausta. Inka ei ole tarvinnut vielä jatkuvaa kipulääkitystä ja tällä hetkellä saa ainoastaan nivelravinnetta. Aikaisemmin on saanut Librela-pistoksia jotka auttoivat hyvin ja tarvittaessa tulehduskipulääkettä. Eläinlääkäri on myös ehdottanut että Inka voisi hyötyä fysioterapiasta ja akupunktiosta. Inkalla on ollut myös närästysoireilua ja muutama korvatulehdus. Inkalle on kuitenkin löytynyt sopiva kuivaruoka ja lisäksi on syönyt omistajan itse tekemää ruokaa. Kynsien leikkuu ja muut hoitotoimet sujuvat hyvin ja Inka osaa olla myös yksin kotona. Inkan rokotukset ovat ajan tasalla ja Inkalla on myös siru ja passi ja hänet steriloidaan ennen uuteen kotiin muuttamista. Inka on n.6kg painava ja säkäkorkeus on n. 30 cm.

Inkan koti kertoo Inkasta: ”Inka on luonteeltaan sympaattinen ja kiltti pieni humoristi. Aina kun saavun kotiin, niin Inka tulee hymyssä suin vastaan🥰 Hän rakastaa ihan todella paljon juosta, niin koira kavereiden kuin myös minun kanssani.”

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Jos et saa täytettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com