Valikko Sulje

Lada

Tarhaesittely 6.10.2021:

Lada on n. vuoden ikäinen tyttö, joka on ollut pennusta asti Pietarissa yhteistyötarhamme pitäjän kotona. Ladalta löydettiin toisesta takajalasta vanha vamma, minkä se oli todennäköisesti saanut aivan pikkupentuna ja mikä huomattiin kun se alkoi ontua jalkaa. Jalka leikattiin onnistuneesti ja toivuttuaan leikkauksesta, ei jalka ole enää vaivannut. Nykyään Lada pystyy juoksemaan pitkiä matkoja ja leikkimään ja hyppimään normaalisti eikä ontumista ole havaittu.

Ladan hoitopaikassa on paljon toisia koiria ja kissoja, joihin tyttö suhtautuu ystävällisesti. Toisten nuorten koirien kanssa Lada tykkää leikkiä. Hoitopaikassa käy usein myös 5 ja 8 vuotiaat lapset, joista Lada tykkää. Lada sopisi siis hyvin myös lapsiperheeseen. Hoitopaikka sijaitsee Pietarin kaupungin ulkopuolella lähellä metsää, joten Lada ei ole tottunut liikenteeseen tai ihmisvilskeeseen. Joten sille olisi hakusessa koti, mikä ei sijaitse ihan kaupungissa vaan vähän rauhallisemmalla alueella.

Ihmisiä kohtaan Lada on kiltti ja nähdessään vieraita ihmisiä, se ei ole pelännyt. Tosin hoitopaikassa käy harvoin täysin tuntemattomia ihmisiä mutta lenkeillä Lada ei säiky vastaantulevia ihmisiä. Lada lenkkeilee paljon metsässä vapaana ja tulee aina kutsusta luokse. Se osaa kulkea hyvin myös hihnassa. Säkäkorkeus n.55cm.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/

sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/