Valikko Sulje

Lola

Päivitys 16.10.23: Lolasta ei oteta tällä hetkellä uusia hakemuksia vastaan, käymme läpi tähän saakka tulleita hakemuksia.


Esittely 13.10.23: Lola on 3-vuotias rekisteröity, steriloitu ja rokotettu beagle-tyttönen. Lola etsii uutta kotia perheen tulevien olosuhteiden muutoksen vuoksi eli täysin itsestään riippumattomista syistä. Nykyiseen perheeseen Lola on saapunut pentuna ja elänyt koko elämänsä lapsi-/teiniperheessä Helsingissä ja on rakastettu perheenjäsen. Lola on sirorakenteinen beagle, painaa n. 17 kg ja on ollut koko ikänsä terve. Beaglelle ominaisesti Lola elää hajujen maailmassa ja nenätyöskentely onkin kodin mukaan hänelle tärkeämpää, kuin lenkillä kilometrien kartuttaminen Helsinkin kaduilla. Tahti voi toki olla toinen, kun pääsee riistanhajujen joukkoon luonnon keskelle. Lola on kiltti sekä sosiaalinen, niin ihmisiä kuin koiriakin kohtaan ja on pärjännyt kaikkien tapaamiensa koirien kanssa esim. koirapuistoissa. Vaikka Lola on elänyt perheen ainoana koirana ja yksinolot on sujunut hyvin yksinkin, niin koirakaveri tulevassa kodissa voisi olla kiva lisä Lolan elämänlaatuun. Lola ei ole ollut nykyisessä kodissaan kova haukkumaan. Lola on opetettu olemaan omalla paikalla sen sijasta että tulisi sänkyyn tai sohvalle. Vaikka Lola onkin läheisyydenkaipuinen, niin Lola siis osaa hillitä halunsa tulla liki tai sitten hurmaa ihmiset lattiatasolle seuraansa. 🥰 Lola tykkää autoilla, joten olisi myös oiva matkakumppani ja koska Lolalla on myös passi ”taskussaan”, niin matkat voisivat suuntautua pidempiäkin. 😊

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/ Jos hakemuksen lähettäminen ei onnistu voit laittaa sähköpostia osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com.

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/