Esittely 20.4.23: Martta on n. 4-vuotias pointteri(mix?) narttu, joka on tullut Suomeen Pietarista kesällä 2021. Martta oli löydetty Venäjältä itsekseen vaeltelemasta ja päätynyt Pietarin tarhalle. Tarhalla Marttaa kuvailtiin erittäin sosiaaliseksi, kiltiksi ja ihmisrakkaaksi tytöksi. Martalle joudutaan etsimään uusi koti, koska nykyinen koti sijaitsee liian vilkkaalla alueella ja on Martan edun mukaista etsiä koti rauhallisemmalta alueelta.
Koti kertoo Martasta: ”Martta on aivan huippu koira, joka on aktiivinen ja haluaa olla kaikessa mukana, mutta myös mielellään löhöää sohvalla kainalossa. Vaikka välillä olisi päiviä, kun on vähemmän liikuntaa, ei Martta ole ollut moksiskaan. Martta on myös ollut mukana vanhainkodissa moikkaamassa mummuja ja pappoja ja tavannut paljon lapsia ihan vauvasta teini-ikään. Martan kanssa on käyty ongelmitta säännöllisesti koirapuistossa. Martta on pointterimaisesti hessu hopo, mutta rakastaa kaikki vilpittömästi.
Ulkoilussa ongelma on siis ollut liikenteen paljous (mm. iso valtatie lähellä). Martta rupeaa lenkillä stressaamaan, joka ilmenee läähättämisenä, pomppimisena ja nyt viimeisimpänä ollut tullut hyökkimisiä ohikulkijoita kohtaan, jos liikaa liikennettä ympärillä. Tulevan kodin olisi hyvä sijaita vähän syrjemmässä, missä ei jatkuvaa liikennettä ympärillä ja pääsisi helposti metsään/ ulkoilupoluille pois liikenteen metelistä ulkoilemaan. Martta asuu tällä hetkellä ainoana koirana kerrostalossa ja ei reagoi rapusta tai seinänaapureista kuuluvista äänistä. On muutenki aika hiljainen koira, eikä paljoa hauku. Martan yksinolot on sujuneet hyvin. Hoitotoimenpiteetkään, kuten kynsien leikkuu, eivät Martan kanssa ongelma. Martta on tottunut kotona kissaan. Martan säkäkorkeus on n. 60cm.
Ennen Suomeen tuloa Martta on tautitestattu, steriloitu, rokotettu, sirutettu.
Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/
sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/