Valikko Sulje

Milka nyk. Pihka

Milka nyk. Pihka on steriloitu narttu, joka painaa n. 15-17kg. Pihkan arvioitu syntymäaika on 1.2.2020. Pihka on saapunut huhtikuussa Pietarin yhteistyötarhalta omaan kotiin. Reilu vuoden ikäinen Pihka tulee uudelleensijoitettavaksi itsestään riippumattomista syitä, perheen vanhemman koiran selvän ahdistumisen vuoksi. Pihka asuu kahden aikuisen taloudessa, eikä ihan pienistä lapsista ole kokemusta. Pihka on kiinnostunut kaikista ihmisistä ja häntä voisikin kuvailla melko reippaaksi. Uusia asioita kohdatessa Pihka on luonnollisesti hieman varuillaan, mutta kun nopeasti huomaa, että mitään pahaa ei tapahdu, epävarmuus unohtuu.

Pihka osaa yksin kävellä jo kohtalaisesti hihnassa, mutta intoutuu välillä vetämäänkin. Erityisesti jos toinen koira kävelee sen edellä, tahti kiihtyy huomattavasti, mutta herkut toimii ulkonakin melko kivasti ellei hemaiseva lintu tai orava ole liian lähellä, eli riistaviettisyyttä löytyy myös. Pihka on ollut lähes alusta saakka täysin sisäsiisti ja yksinolot sujuu melko mukavasti. Aluksi voi itkeskellä perään, mutta ei ole tuhonnut mitään ja autossa matkustaminenkin sujuu hyvin. Hoitotoimenpiteet onnistuu jo melko mukavasti herkkujen avulla, mutta uuden kodin tulee jatkaa positiivista vahvistamista ja päivittäisten asioiden harjoitelua.

Pihka voisi sopia jonkun mukavan, avoimen koiran kaveriksi, mutta myös ainoaksi koiraksi. Ainoana koirana ollessaan Pihkan aktivointiin täytyy käyttää reilusti aikaa ja olisi toivottavaa, että lajiseuraa löytyisi esim. koirapuistoilun merkeissä. Vilkkaan kaupungin kerrostaloasuntoon emme Pihkaa luovuta, mutta pienkerrostalo rauhallisella alueella voisi sopia, kunhan ovikelloista ym. ilmoittaminen ei haittaa naapurisopua. Pihka on toistaiseksi kommunikoinut enemmän vinkumalla, kuin haukkumalla. Pihkaa pääsee sovitusti tapaamaan nykyisessä kodissa Myllykoskella.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/ ja koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/