Valikko Sulje

Morti

Morti etsii kotia *Suomessa*

7.3.2021 Morti on 3 vuotias uros, joka pääsi Suomeen kotihoitoon veljensä ja siskonsa kanssa kuukausi sitten Moskovan jättitarhalta. Morti on elänyt tarhalla pennusta asti sisarustensa kanssa ja kun se tuli Suomeen, oli sillä paljon sulateltavaa kaikkien ihmeellisten asioiden kanssa, mitä sen uuteen elämään kuului. Morti on luonteeltaan kuitenkin utelias ja melko rohkea, joten arkuus ei niinkään ole tämän pojan haaste. Sen sijaan Mortin tulevalta kodilta toivotaan kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siihen, että Morti ei ole tottunut ns.normaaliin elämään sillä sen kokemukset tähän asti liittyvät vain tarhaelämään. Morti ei esim.uskalla ollenkaan tehdä tarpeita hihnassa tai sitten se ei vaan ymmärrä sitä, että on ok tehdä tarpeet myös lenkillä. Mortin kotihoitopaikassa on aidattu piha, minne poika tekee suurimman osan tarpeistaan vapaana ollessaan, silloin tällöin tulee vahinkoja vielä sisälle. Täten paras asumismuoto pojalle olisi koti, missä olisi aidattu alue olemassa.

Ihmistä kohtaan Morti on todella kiltti ja vieraisiin suhtautuu uteliaasti mutta tarvitsee hiukan aikaa tottua. Rapsutuksia ja silityksiä poika rakastaa ja on todella hellyydenkipeä <3 Toisten koirien kanssa Morti tulee hyvin juttuun kuten myös kissojenkin kanssa. Mortilta löytyy myös vahtiviettiä jonkun verran ja se komeasti haukkuu kun tulee ihmisiä sen tontille 🙂 Morti on perso ruualle ja on hyvin motivoitavissa herkkujen avulla. Mortin rotumixistä löytyy varmastikin ainakin paimenkoiraa, mahdollisesti jotain husky tyyppistä koiraa lisäksi. Morti on kotihoidossa Jämsässä, minne siihen pääsee tutustumaan. Säkäkorkeus n.60cm ja painoa alle 30 kiloa. Morti on tautitestattu, sirutettu, rokotettu ja kastroitu.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/

ja koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/