* suomalainen *
4-5 vuotias steriloitu narttu
Sirutettu, rokotettu
Kotihoidossa Hausjärvellä
Säkäkorkeus n. 65 cm, paino 32 kg
Neida on saksanpaimenkoirasekoitus, jonka kokemus elämästä on olla ketjupannassa narun jatkona. Ikä on arvio sen perusteella mitä omistaja kertoi. Neida on hyvin kiltti, mutta epävarma ja kokematon. Se haukkuu kaikki vieraat ihmiset lapsista aikuisiin ennen kuin uskaltaa tutustua. Tutustuminen voi kuitenkin tapahtua nopeastikin ja vieras saa helposti vaikka suukon. Miehet ovat sille vaikeampia lähestyä kuin naiset, koska todennäköisesti Neida on saanut miehen taholta kovempaa kättä. Äänen korotus tai kovempi ääni saa Neidan häviämään toiseen huoneeseen.
Toiset koirat ovat Neidalle tuki ja turva, joista saa rohkeutta. Neida on todella taitava toisten koirien kanssa. Se ei kiusaa tai yritä väkisin tykö ja poistuu kohteliaasti, jos joku sille rähähtää. Hyvin innokkaasti hän toiseen koiraan haluaa tutustua kuitenkin. Neida myös leikkii mielellään saman henkisen kaverin kanssa ja ihan pienien kanssa osaa olla varovainen. Kissoihin Neidan pitäisi olla tottunut.
Olemukseltaan Neida on tyypillinen iloinen ja osallistuva paimenkoiratouhottaja. Pyörii innoissaan ympäriinsä ja nauttisi varmasti itsetuntoa kohottavasta tekemisestä ja oppii todnenäköisesti sujuvasti uusia taitoja. Osaa kuitenkin rauhoittua, kun mitään ei tapahdu. Leluilla se ei ainakaan vielä osaa leikkiä kunnolla, ei ymmärrä pallonkaan heittämistä.
Neidalle ihannekoti sijaitsee haja-asutusalueella. Se nimittäin tällä hetkellä rähjää hihnassa kaiken kävelijöistä polkupyöriin ja autoihinkin ja on epävarma vähänkin vilkkaammassa ympäristössä. Vapaana aidatulla tontilla samanlaista rähjäystä ei ole ainakaan vielä, vaan poistuu taka-alalle esim. vieraiden ihmisten tullessa kylään. Neidan uusi omistaja on mielellään nainen, sellainen pehmeä ja rauhallinen, jolla on kokemusta epävarmoista koirista ja osaamista sekä silmää opettaa/kouluttaa koiraa ilman, että painostaa liian vaikeisiin tilanteisiin. Neida tarvitsee myös saman henkisen koirakaverin.
Neidalla on silmissä muutamia ns. kalkkipisteitä. Sitä ei ole luustokuvattu. Allergioita ei ole havaittu. Täysin sisäsiisti. Eroahdistusta ei ole havaittu hoitopaikassa. Autossa matkustaa mielellään ja pitää autoa myös turvapaikkana. Ei ole mielellään yksin ulkona vaan siellä missä ihminenkin ja jännittävissä tilanteissa pyrkii sisälle turvaan.
Yhteydenotot kotiselvityslomakkeella: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen: adoptio.toivo@gmail.com
Tutustuthan ennen yhteydenottoa myös adoptioprosessiin: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/