4-vuotias uros
Sirutettu, rokotettu, kastroitu sekä tautitestattu
Ruokaviraston koirarekisterissä ja passi on
Etsii kotia Lohjalla
Koko n. 35cm ja paino n. 8kg
Esittely 26.2.2025: Petja saapui Suomeen pentuna Pietarin yhteistyötarhaltamme n. neljä vuotta sitten. Nyt Petjalle joudutaan etsimään uutta kotia, nykyisen kodin muuttuneiden työ- ja elämäntilanteen vuoksi. Petja elää samassa taloudessa varsin vahvatahtoisen mummokoiran kanssa ja Petja on heidän välissä suhteessan alistuvampi osapuoli. Talouden koirat ovatkin aika eriluonteisia ja eritahtisia, mutta tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Nykyisessä kodin tilanteessa Petja stressaantuu, koska yksinolot (koirakaverin kanssa) ovat pitkiä ja ihmisellä ei riitä aikaa antaa huomiota sekä kahdenkeskistä aikaa Petjalle. Petja asuu rauhallisessa kerrostalossa ja Petjaa ei yleensä talon äänet haittaa, eikä yleensä niihin reagoi esim. haukkumalla. Petja on asunut kerrostalossa myös kovin vilkkaalla alueella, jossa Petja oli jonkin verran reagoinut kadulta sisälle kuuluviin ääniin. Kaupunkiasumisessa on ilmennyt haasteita ulkoilun suhteen, koska liikenteen vilinässä etenkin läheltä ohittavat autot, potkulaudat, rollattorit sekä polkupyörät ovat Petjasta kovin jännittäviä. Rauhallisessa ympäristössä ulkoilut sujuvat hyvin. Tämän vuoksi Petjan kodin toivotaan sijaitsevan rauhallisemmalla alueella, mutta asuinmuoto voisi olla myös kerros- tai rivitalo. Petja on sisäsiisti ja yksinolot sujuu hienosti.
Uudessa kodissa toivotaan olevan Petjalle sosiaalinen koirakaveri, jonka kanssa leikkiä. Isot koirat on Petjalle alkuun jännittävämpiä kuin suunnilleen oman kokoiset kaverit ja kodin mukaan etenkin mäyräkoirat on Petjan suosikkeja peuhukavereiksi. Petja tulee toimeen myös toisten urosten kanssa, jos vaan ns. kemiat kohtaavat. Petja on aiemmin elänyt myös kissojen kanssa. Pienet lapset ovat kovin pelottavia pienelle Petjalle, joten uuden kodin mahdollisen jälkikasvun tulisi olla jo teini-ikäisiä. Vieraiden tullessa kotiin Petja voi hukkua tulijoille ja tykkää vetäytyä omiin oloihinsa sek tulee sitten tutustumaan omalla tahdillaan. Tutut vieraat otetaan sen sijaan ilolla vastaan. Tuttujen ihmisten kanssa hän rentoutuu ja vapautuu, ja sitten hän rakastaakin ihan täysillä.
Petja on kodin mukaan ollut terve koira. Pikkukoirille ominaiseen tapaan hammaskiveä muodostuu varsin runsaasti ja hammaskiven poistoa on suositeltu tehtäväksi n. 6 kk välein, jotta suun terveys pysyisi jatkossakin hyvässä kunnossa. Kynsienleikkuu ei ole Petjan lempipuuhaa, siihen kannattaisi paneutua uudessa kodissa.
Koti kertoo Petjasta: “Petja on aivan valtavan rakas ja päätös luopumisesta on syntynyt pitkän ja perusteellisen harkinnan myötä. Petja on ihan mahtava tyyppi! Hän on leikkisä ja kiltti, vaikka onkin vähän epävarma poika ja uudet asiat ovat jännittäviä. Autot ja kaikki muutkin kulkuvälineet pelotellaan pois jos tulevat liian lähelle, samoin vieraat, uudet asiat ja epäilyttävät ihmiset. Muuten ulkoilut sujuu oikein kivasti ja poika ottaa kontaktiakin ja kuuntelee kun tilanne on rento ja turvallinen. Koirapuistossa ottaa juoksu- ja painikisaa jos löytyy sopiva touhukaveri, mutta suurista määristä vieraita koiria tai liian rohkeasta lähestymisestä selvästi kuormittuu.
Yleisesti ottaen Petja on aika varauksellinen, mutta tuttujen ihmisten kanssa ja turvallisessa ympäristössä rentoutuu ja on ihan mahtava, eloisa ja hauska tyyppi, eikä missään tapauksessa koirassa ole nyt yhtään mitään vikaa, vaan muuttuneissa olosuhteissa ja työtilanteessa. Petja tarvitsee aikaa ja ymmärrystä varauksellisesta koirasta, jotta oppii luottamaan ja rentoutumaan. Toivoisin että Petja pääsisi muuttamaan kotiin missä hänellä olisi seuraa sekä virikkeitä ja että uudessa kodissa Petjan luonne pääsisi vapautumaan ja sitä kautta hän voisi elää rentoa ja ansaitsemaansa koiranelämää.”
Yhteydenotot kotiselvityslomakkeella: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen: adoptio.toivo@gmail.com
Tutustuthan ennen yhteydenottoa myös adoptioprosessiin: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/