N.3v kastroitu uros
Kotihoidossa Nastolassa
Sirutettu, rokotettu, tautitestattu
Painoa n.10kg, säkäkorkeus n.40cm
Taavi on kotoisin Pietarista ja se hakee uutta kotia pitovaikeuksien vuoksi. Taavi on asunut Suomessa jo 1,5 vuotta. Tällä hetkellä Taavi on kotihoidossa maalla ok-talossa ja se selvästikin tarvitsee vastaavat asuinolosuhteet myös jatkossa. Taavi ei siis sovellu kaupunkiin. Kotihoitaja kertoo pojasta seuraavaa:
Taavi tuli meille kotihoitoon pitovaikeuksien vuoksi. Taavi on noin 10-kiloinen ja 3-vuotias kastroitu uros. Täällä Taavin nykyisessä hoitopaikassa on useampia koiria, pari kissaa sekä kaneja ja kanoja. Taavi pitää koiraseurasta ja tykkää leikkiä niin pienten kuin isojenkin koirien kanssa. Tosin tämä vaatii toisilta koirilta myös hyvää koiranlukutaitoa ja huumorintajua, koska Taavilla on jonkin verran omia erikoisuuksiaan. Se joskus rähisee epävarmuuttaan ja suojelee omia ”aarteitaan” eli lähinnä leluja tai luita toisilta koirilta, joskus myös ihmisiltä. Omat koirani ovat jättäneet Taavin rähinät huomiotta, ja tilanne näin laukeaakin nopeasti. Taavi inhoaa kovempia ääniä ja myös kaikki piippaukset saavat Taavin haukkumaan. Meidän kahvinkeitin, joka pitää äänimerkin kahvin tiputtua, onkin Taavin suuri inhokki ja saa aina haukut 🙂. Kissojen kanssa Taavi on tullut hyvin toimeen, kanoihin ja kaneihin se ei juurikaan kiinnitä huomiota. Ruoan Taavi nauttii nykyään ihan sulassa sovussa muiden koirien kanssa ja ihminen saa Taavin ruokakuppia siirtää kesken syönnin ilman mitään ongelmaa.
Vieraisiin ihmisiin Taavin on suhtautunut hyvin, niin naiset kuin miehet on otettu iloisesti vastaan. Minulle ja miehelleni se esittää hienon kahdella jalalla tanssiesityksen, kun tulemme töistä. Taavi on sisäsiisti ja osaa sisällä muutenkin rauhoittua hyvin omaan petiinsä. Lenkkeily tuntuu Taavia vähän jännittävän, ja olemmekin lenkkeilleet vain hyvin rauhallisilla metsäteillä. Taavilla on ollut aiemmissa kodeissaan reaktiivisuutta hihnassa, joten rauhallinen ympäristö olisi Taaville parhain vaihtoehto. Myös koiraseura olisi Taaville varmasti hyväksi. Taavi on koirakokeneen aikuisen/aikuisten koira, se ei sovellu lapsiperheeseen omien kommervenkkiensä takia. Taavi inhoaa vettä sekä kynsienleikkuuta, joka täytynee hoitaa eläinlääkärin vastaanotolla.
Kaikkine omalaatuisuuksineen Taavi on hirveän hellyyttävä koira, joka kaipaa pysyvää ja rauhallista aikuiskotia. Sille riittää vähän lyhyemmätkin lenkit ja pihalla kuopsuttelu sekä koirakavereiden kanssa leikkiminen aktiviteeteiksi. Taavi on iloinen, sympaattinen ja hauskan näköinen koira alapurentoineen.
Yhteydenotot adoptiohakemuksella:
https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/