Toivon toinen yhteistyö taho Moskovassa on tarha nimeltä ”Mahdollisuus”. Sen on perustanut Liliya Savostina vuonna 2015. Tarhalla on 50-60 koiraa, joista Liliya pitää erittäin hyvää huolta. Tarhalla asuu 2 työntekijää, jotka Liliyan lisäksi huolehtivat koirista sekä vapaaehtoisia käy tarhalla lenkittämässä ja rapsuttelemassa koiria sekä viemässä niitä tarvittaessa eläinlääkäriin sekä auttavat muissa kuljetuksissa (esimerkiksi kun koiria lähtee adoptioon muihin maihin). Tarhalle tulee koiria kadulta, koirien entisiltä omistajilta, huonoimmilta tahoilta sekä pentutehtaasta, josta iliya pelastaa resurssiensa mukaan chihuja ja muita pieniä koiria sekä joskus muunkin rotuisia koiria. Pentutehtaan pitäjä antaa Liliyalle koiria, mikäli niissä on jotain vikaa (ne synnyttävät kuolleita pentuja tms.) tai ne eivät mene kaupaksi ja/tai ovat sairaita. Liliya hoitaa nämä koirat kuntoon, leikkauttaa, rokottaa, siruttaa ja antaa adoptioon. Liliya pyydystää vapaaehtoisten kanssa resurssien mukaan myös koiria kaduilta sterilointiin/kastrointiin, ja rokotettavaksi tai hoitaa sairaita koiria, mitä kadulla elää ja vie niille ruokaa sekä pyrkii huolehtimaan niiden elämästä kadulla, mikäli koirat ovat esimerkiksi liian arkoja adoptioon. Liliyan tarhan pitäminen kustantaa hänelle 3500euroa keskimäärin kuukaudessa ja rahaa kerätään eri tavoin paikallisesti. Vuosittain koiria saa Liliyan tarhalta kodin noin 50.