Valikko Sulje

Dasha

3.3.2020 Dasha on ollut kohta 2 kuukautta hoitopaikassaan. Tyttö on oppinut kotikoiran tapoja jo paljon ja on myös sisäsiisti. Dasha toivoo kovasti, että hänetkin huomataan ja se oma koti löytyisi vihdoin, Dasha kertoo kuulumisiaan:
Hei, olen Dasha ja etsin kotia hoitopaikassani. Ennen tänne tuloa en ollut asunut kodissa ja kaikki oli aluksi outoa ja ihmeellistä. Jännittikin kovasti. Nyt osaan olla sisällä kuulemma ihan nätisti enkä enää pissi sisään. Toivoisin ihan omaa kotia, jossa voisin olla vaikka ainoa lemmikki tai jonkun kivan, isomman koiran kaveri. Pienistä koirista en tykkää, enkä isoista laumoista. Reippaat kissat ovat sen sijaan kivoja kavereita. Sitä pienemmät lemmikit söisin mielelläni, vaikka sitä ei kuulemma katsottaisi hyvällä. Olen vähän lapsi vielä, enkä aina osaa olla hyppimättä, joten en oikein osaa olla ihan pienten ihmislasten kanssa. Jos on jotakin vahdittavaa, niin haukun mutta en pure. Tykkään lenkkeillä ja juosta, irti en ole saanut olla kuin aidatulla pihalla koska multa kuulemma häviää korvat. Osaan istua ja mennä maahan käskystä. Aina ei huvittaisi totella, mutta ruoan eteen teen melkein mitä vaan! Osaan hihnassa kulkea ihan kivasti, jos nyt ei satu jänis ihan nenän edestä menemään. Olen nuori vielä vaikka en pentu olekaan. Oma koti olisi tosi kiva juttu.
Dasha on vasta reilun 1,5 vuoden ikäinen tyttö, joka pääsi Suomeen kotihoitoon omakotitaloon reilu 2 viikkoa sitten Pietarin kodittomien koirien tarhalta. Kotihoitaja kertoo tytstä seuraavaa:

Dasha on kotihoidossa Nastolassa, Lahden lähellä. Ennen kotihoitoon tuloa se oli viettänyt tähänastisen elämänsä, noin 1,5 vuotta tarhalla, joten muutos tarhakoirasta kotikoiraksi oli sille aika stressaava.

Olemme opetelleet sisällä olemista pikkuhiljaa stressitason laskettua, ja nyt Dasha viihtyy sisällä hyvin ja osaa rauhoittuakin siellä. Toisten koirien kanssa sujuu myös oikein hyvin alun pienien hankaluuksien jälkeen. Dasha vaikuttaisi koiraseurassa olevan aika itsevarma, eikä se provosoidu helposti. Etenkin ulkona se tykkää leikkiä nuorempien koirien kanssa. Leikit ovat sen verran vauhdikkaita, että Dashalla olisi hyvä olla suurinpiirtein oman kokoista koiraseuraa tulevassa kodissaan. Ruokaa Dasha suojelee jonkin verran, joten toistaiseksi se on syönyt muusta laumasta erillään. Se on muutenkin ahne, joten pöydälle ei kannata unohtaa ruokia tai ne menevät parempiin suihin ääntä nopeammin :). Dasha on lähes sisäsiisti, vain pari hutipissaa on tullut sisälle. Työpäivien ajan se on toistaiseksi ollut tarhassa, mutta ainakaan ihmisen läsnäollessa se ei ole sisällä askarrellut mitään ylimääräistä.

Hihnakävely sujuu pääosin hyvin ja vetämättä. Myös ohitukset (autot, pyöräilijät yms.) ovat sujuneet kauniisti. Vapaana Dashaa on toistaiseksi pidetty vain aidatulla alueella. Dasha on ihmisystävällinen eikä ole arastellut vieraitakaan ihmisiä, vaan tulee nopeasti hakemaan rapsutuksia. Miellyttämisenhalua siltä ei löydy kovinkaan paljoa, mutta herkkujen avulla koulutus varmasti onnistuu koska Dasha on tosiaan kovasti ruoan perään. Dasha asustelisi varmasti mieluiten omakotitalossa, aidattu piha tai tarha olisi iso plussa. Ihan pienten lapsien tai pienten lemmikkien kotiin en sitä suosittele. Koirakaverit ovat ok, mutta Dasha kävisi luultavasti myös ainoaksi koiraksi, koska näyttäisi olevan enemmän kiinnostunut ihmisen huomiosta kuin toisista koirista.

Dashan säkäkorkeus on n.55-60cm. Painoa arviolta 25-30kg. Yhteydenotot adoptiohakemuksella: www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http\://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/ ja koirien terveysosioon: http\://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/