1-vuotias kastroitu shar-pei uros
sirutettu, rokotettu
Kotihoidossa Kemiönsaaressa Turun lähellä
Säkäkorkeus n.50cm, paino 25kg
Esittely 2.10.25: Ihana rakkauspakkaus Muhku etsii arvoistaan kotia ❤️ Muhku on aivan älyttömän kiltti ja hyväntahtoinen poika mutta sen lähtökohdat elämään eivät ole olleet helpot. Tästä syystä Muhku etsii ymmärtäväistä kotia, jossa sille annetaan aikaa tottua uusiin asioihin eikä se sovellu vilkkaaseen kerrostalo ympäristöön.
Muhku pitää ihmisistä mutta vieraan ihmisen kanssa ottaa oman aikansa, ennenkuin Muhku tulee tekemään varovaisesti tuttavuutta. Omia ihmisiään se rakastaa ehdoitta ja kiintyy voimakkaasti. Muhkulla on satunnaista eroahdistusta, joka ilmenee haukkumalla ja tämä on syytä ottaa tulevassa kodissa huomioon.
Toisiin eläimiin Muhku suhtautuu ystävällisesti ja olisikin toivottavaa, että tulevassa kodissa olisi koiraseuraa, sillä Muhku pitää paljon toisista koirista ja tykkää leikkiä. Muhku on tottunut kaikenlaisiin eläimiin, kuten hevoset, lampaat ja kissat. Lapsiin Muhku ei ole tottunut ja mikäli tulevassa kodissa on lapsia, tulee niiden olla jo isompia.
Kaikessa ihanuudessaan Muhkulla on yksi haaste ja se on hihnassa vetäminen 😄 Metsälenkeillä on kova kiire eteenpäin ja jos ei ole hoppu eteenpäin, mennään hihnassa ees taas malttamattomasti. Hihnatyöskentelyä saa siis tuleva koti treenata 🙂
Muhkulla on erityisruokavalio eli sille sopii ainoastaan kalapohjainen nappulamerkki. Tällä ruualla pysyy veriarvot ja korvat kunnossa. Muhkulla on silmäluomien leikkaus (entropion) sekä nenäsierainten suurennus leikkaus 21.10, josta toivuttuaan Muhku on valmis omaan kotiin ❤️
Muhku on aivan älyttömän ihana ja rakastettava persoona, joten harkitsethan tarkkaan ennen hakemuksen lähettämistä, että sinulla on tarjota tälle kultapojalle rakkautta ja huolenpitoa sekä riittävät taloudelliset resurssit pojan loppuelämäksi.
Yhteydenotot kotiselvityslomakkeella:
https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit kirjoittaa meille myös sähköpostia ja kertoa itsestäsi ja kodistasi osoitteeseen: adoptio.toivo@gmail.com
Tutustuthan myös adoptioprosessiin:
https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/