Valikko Sulje

Sauli

Sauli on noin 3-vuotias,  keskikokoinen (55 cm ja 25 kg) kastroitu uros. Rotuperimää voi vain arvailla, ehkä jotakin paimenkoiran tyyppistä Saulissa voisi olla. Sauli on tullut toisen yhdistyksen kautta Suomeen Romaniasta pari kuukautta sitten mutta etsii kotia yhdistyksemme kautta.

Sauli on elänyt ennen kotihoitoon tuloa vain tarhaoloissa, eikä sitä ole juurikaan käsitelty, ainakaan hyvällä tavalla. Niinpä Sauli on arka eikä sillä ole vielä juurikaan kotikoiran taitoja. Sauli on kuitenkin perin juurin kiltti, eikä ole missään tilanteessa käyttäytynyt agressiivisesti ihmiselle tai eläimille (toiset koirat, kissat, kanat, hevoset ja kanit on testattu). Toiset koiratkin olivat Saulista aluksi aika pelottavia, koska se on tarhalla ollut altavastaajana ja kotihoitoon se tuli iso ja tuore purema-arpi päässään. Saulin isoin pelko on kuitenkin miehet. Harmi, ettei se osaa kertoa mitä sille on joskus tapahtunut, mutta miespelko on syvällä. 

Sauli on pikkuhiljaa totutellut elämään ihmisten kanssa, oltuaan nyt pari kuukautta kotihoidossa. Se ulkoilee aidatulla pihalla ja nykyään osaa myös pyytää ulos vinkumalla. Iltaisin ulkoilu (pimeällä) on sille kaikista mieluisinta. Sauli innostuu välillä leikkimään muiden nuorten koirien kanssa, ja sillä on hellyyttävä tapa kerätä ”aarteita”, jotka se kantaa omaan petiinsä. Esimerkiksi tyynyjä, pieniä mattoja, koirien leluja ja pantoja. Kadonneita esineitä kannattaakin etsiä Saulin pedistä. Sisäsiisteys ei ole ihan 100%, välillä nousee koipi sisätiloissa. Isommat hädät tulevat aina ulos. Hihnakävelyä ollaan testailtu aidatulla pihalla, se sujuu lähinnä paikallaan jumituksen tai sisälle pakenemisen merkeissä, eli ei onnistu vielä. Kaikki hoitotoimet Sauli antaa tehdä kiltisti. Se ei hauku eikä tuhoa (jos tavaroiden piiloon jemmaamista ei oteta lukuun). Kotihoitajalta (naispuoliselta) tulee välillä ihan pyytämään rapsutuksia ja tökkimään kuonollaan, ja heiluttaa häntää kun sille juttelee.

Sauli on herkkä ja arka koira, jonka kanssa pitää edetä rauhallisesti ja koiran omaan tahtiin. Saulin tulevan kodin ympäristön tulisi olla rauhallinen, ja sen kodissa pitäisi olla aidattu piha-alue, koska ulkoilu hihnassa on vielä liian jännittävää. 

Sauli on sirutettu, rokotettu, kastroitu ja tautitestattu. Suomessa se on käynyt eläinlääkärissä ja hampaat on hoidettu kuntoon. Sauli on kotihoidossa Nastolassa.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/ Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/ ja koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/