Valikko Sulje

Nuppu – saanut kodin

2v steriloitu narttu
sirutettu, rokotettu, tautitestattu
Sijaitsee Pieksämäellä
Säkäkorkeus n.65cm, paino 27kg
Alkuperämaa Liettua

Esittely 16.9.2025: Nuppu on valloittava, ihmisiä yli kaiken rakastava energiapesä. Se rakastaa vieraita ja on enemmän kuin mielellään huomion keskipisteenä ketarat oikosenaan kadun tukkeena. Oman ihmisensä viereen se käpertyy mielellään yöksi nukkumaan.

Toisten koirien kanssa Nuppu tulee lähtökohtaisesti hyvin toimeen. Joidenkin epävarmojen narttujen kanssa sen välit ovat kuitenkin voineet tulehtua joten jos sillä on tulevassa kodissa koirakaveri, olisi se mielellään uros tai itsevarma narttu. Energiaa tai pitkää pinnaa koirakaverilta täytyy kuitenkin löytyä, sillä Nuppu leikittää kaikki kaverinsa uuvuksiin – se sopisikin vallan mainiosti nuoren uroksen ystäväksi.

Sisäkissoihin Nuppu on tottunut eikä jahtaa tai reagoi niihin juurikaan.

Energisyydestään huolimatta Nuppu osaa myös rauhoittumisen taidon ja sisällä se pääasiassa lepäileekin. Nuppu on sisäsiisti ja osaa osoittaa vessahätänsä levottomalla tassuttelulla. Jonkinasteisen eroahdistuksen vuoksi yksinolojen aikana pissavahinkoja voi kuitenkin sattua.

Nuppu päätyikin tarhalle nimenomaan eroahdistuksen vuoksi noin vuoden iässä. Se ehdittiin adoptoida ja palauttaa tarhalle viisi kertaa, ennen kuin se matkusti Suomeen. Nuppu tarvitseekin ehdottomasti kodin, jossa ymmärretään eroahdistusta ja joko ollaan paljon kotona tai ollaan valmiita panostamaan rauhalliseen yksinoloon totuttamiseen.

Nuppu on todennäköisesti asunut kaupungissa kerrostalossakin. Se kulkee rennosti ihmispaljoudessakin eikä välitä autoista tai vastaantulijoista, elleivät nämä tietenkin pysähdy rapsutuksille. Hihnassa Nuppu kulkee muuten niin kuin tekee kaiken muunkin – innokkaasti. Se on kuitenkin erittäin herkkumotivoitunut ja miellyttämisenhaluinen, joten hihnakäytöstä varmasti saa petrattua. Nupussa on potentiaalia mihin vain, temputtelusta aina aitoon työtehtävään saakka.

Nuppu sopii todennäköisesti millaiseen asuinympäristöön ja perhekokoonpanoon hyvänsä. Nenä Nupulla vie joka hajun perään, joten se ei välttämättä ole luotettava irtipidettävä.

Mieti kaksi kertaa ennen kuin lähetät adoptiohakemusta. Nuppu on todella energinen ja älykäs tapaus, ja jos sen arki ei sisällä tasapainoisesti tekemistä ja lepoa, tämä voi purkautua eroahdistuksena. Ensimmäiset viikot voivat olla todella haastavia stressitasojen kohoamisen vuoksi.

Yhteydenotot kotiselvityslomakkeella:

https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia ja kertoa itsestäsi ja kodistasi osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com

Tutustuthan myös adoptioprosessiin:

https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/