Valikko Sulje

Sun

Tarhakuvaus 6.5.2021: Sun on n. 11 vuptias narttu. Sun on todella liikuttava herkkä tyttö, joka on elänyt lähes koko elämänsä eräällä yksityisellä tarhalla Pietarissa, joka sittemmin on suljettu. Tästä syystä Sun monen muun tarhalla olleen koiran tavoin muutti yhteistyötarhallemme Pietariin. Sun ei ole pahemmin nähnyt maailmaa elämässään ja se suhtautuu vieraisiin ihmisiin varauksellisesti, sillä sen elämä on ollut hyvin suppeaa tarhaelämää tähän asti. Sun on kuitenkin äärimmäisen kiltti ja varovaisen utelias tutustumaan myös vieraisiin ihmisiin. Kunhan sille annetaan aikaa, se kyllä tulee ottamaan kontaktia ja ujostellen koittaa tehdä tuttavuutta, mikä on varsin liikuttavaa. Hihnassa Sun osaa kulkea hyvin ja se viihtyy koirakavereiden kanssa, sillä se on elämässään viettänyt paljon enemmän aikaa koirien kuin ihmisten kanssa. Sunin tulevassa kodissa olisi hyvä olla kiva ja reipas koirakaveri odottamassa. Lisäksi olisi hyvä, että tuleva koti sijaitsisi rauhallisessa ympäristössä ja mikäli perheessä on lapsia, tulisi niiden olla jo varttuneempia. 

Sun toivoo vielä mahdollisuutta päästä eläkepäiviksi nauttimaan kotikoiran elämästä vaikka lähes kaikki, mitä siihen kuuluu, tulee Sunille vielä opettaa. Tämä nöyrä ja kiltti tyttö on kuitenkin kaiken sen opettamisen arvoinen. Säkäkorkeus n.50cm.

Yhteydenotot adoptiohakemuksella: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/

sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/