Valikko Sulje

Yupi

Esittely 22.10.23: Yupi on n. 6-vuotias tyttö, joka on saapunut Moskovasta Suomeen omaan kotiin viisi vuotta sitten. Valitettavasti omistajan elämänmuutoksen myötä tyttö etsii nyt uutta kotia. Yupi on samassa kodissa Milan kanssa (joka myös etsimässä kotia mutta Mila ei hyväksy Yupia eli ei samaan kotiin). Yupi on aina asunut ok- talossa Helsingissä neljän lapsen ja usean koirakaverin kanssa. Koirien kanssa Yupi tulee oikein hyvin toimeen ja se tarvitseekin ehdottomasti reippaan koirakaverin myös tulevassa kodissaan tuekseen. Myös kissojen kanssa Yupi on tullut aina hyvin juttuun. Lapsista tyttö pitää ja tykkää kovasti juoksennella leikkikavereiden kanssa. Yupi on todella kiltti tyttö, joka nauttii rapsutuksista ja oman ihmisen vieressä olemisesta. Mutta myös Yupilla on omat haasteensa ja haasteena on arkuus. Yupi on ns. yhden ihmisen koira. Muita ihmisiä Yupi aristelee eikä esim suostu lenkille kuin oman ihmisen kanssa. Miehiä Yupi ei ole hirvesti tavannut ja jännittää niitä, mikä näkyy haukkumisena. Yupi on kaikissa tilanteissa, niissä pelottavissakin, ehdottoman kiltti mutta sille tulisi löytyä koti suht rauhalliselta alueelta ja sellaisen ihmisen luota, joka antaa Yupille riittävästi aikaa rakentaa luottamusta. Tähän voi mennä useita kuukausia. Kun Yupi luottaa ja kiintyy omaan ihmiseensä, on se reipas lenkkeilijä ja osaa kulkea hihnassa hyvin. Kodinvaihdon yhteydessä voi kuitenkin mennä aikaa ennenkuin Yupi uskaltaa lähteä vieraan ihmisen kanssa ulos vieraaseen ympäristöön. Yupi on rokotettu, sirutettu ja steriloitu. Säkäkorkeus n.55cm ja painoa arviolta reilu 20kg.


Yhteydenotot adoptiohakemuksella: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit myös laittaa meille sähköpostia osoitteeseen: adoptio.toivo@gmail.com

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: https://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/