Runtuntulis
n.3v kastroitu uros
Liettuassa Penkta Kojan tarhalla
n.45cm, n.15-17kg (laihdutuskuurin tarpeessa)
Runtuntuliksen tarina on se Liettuassa niin kovin yleinen. Se löydettiin helmikuun pakkasilla yksinään vaeltelemassa pitkin katuja eikä kukaan kysellyt sen perään, joten se on asunut siitä saakka tarhalla. Hetkenkin Runtuntuliksen kanssa vietettyään saa todella ihmetellä, miten joku on voinut hylätä näin suloisen ja kiltin koiran. Tarhaltakin kerrotaan, että se on aina hyvällä tuulella ja hyvin sosiaalinen koira. Reipas poika lähtee aina mielellään vapaaehtoisten kanssa kävelylenkeille ja nauttii täysin sille annetusta huomiosta ja hellyydestä.
Runtuntulis tulee toimeen muiden koirien kanssa ja tarhalta arvellaan sen soveltuvan myös kissakotiin. Kissoihin suhtautumista ei ole voitu tarhalla varsinaisesti testata, vaan tämä arvelu perustuu pikemminkin Runtuntuliksen kilttiin ja mutkattomaan luonteeseen. Jos sitä siis harkitsee kissakotiin, täytyy olla valmis tekemään töitä Runtuntuliksen ja kissan toisiinsa sopeuttamiseksi, jos kaikki ei menekään heti suunnitellusti.
Runtuntulis voisi olla hyvä vaihtoehto vaikkapa ensimmäistä rescuekoiraa suunnittelevalle kodille, koska se luultavasti solahtaa monenlaiseen kotiin ja perheeseen isommitta ongelmitta. Kodin täytyy kuitenkin ymmärtää, että tarhalta kotiin tulevat koirat eivät välttämättä ole valmiita kotikoiria, vaan niiden uuden omistajan on opetettava niille vähintäänkin oman perheensä tavat ja mahdollisesti myös yleisiä koiralta vaadittavia asioita, kuten muiden koirien ohittaminen nätisti, yksinjääminen jne.
Uuden kodin on myös hyvä huomioida Runtuntuliksen rakenne, joka on hieman pitkänomainen kroppa ja lyhyehköt jalat. Tällä rakenteella ei voi selkää rasittaa liikaa, etenkään nyt kun Runtuntulis on hieman pyöreässä kunnossa. Herran laihdutuskuuri olisikin ensimmäisenä uudella kodilla edessä.
Yhteydenotot adoptiohakemuksella:
http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit laittaa meille myös sähköpostia ja kertoa itsestäsi ja kodistasi osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com
Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin:
http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/
Sekä koirien terveysosioon:
http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/