Multiresistenttiset bakteerit ovat maailmanlaajuisesti kasvava ongelma. Niitä esiintyy yleistyvissä määrin niin ihmisillä kuin koirilla. Nämä myös sairaalabakteerien nimellä kulkevat bakteerit ovat yhdelle tai useammalle antibiootille resistenssejä.
Koirilla yleisimmin esiintyvät bakteerit ovat MRSP ja ESBL.
Näitä antibiooteille resistenttejä bakteereja löytyy yleistyvässä määrin myös suomalaisista koirista. Tarhaoloissa, missä koirat elävät tiiviisti toistensa kanssa, eikä siisteys ole samaa tasoa kotikoiran kanssa nämä bakteerit pääsevät helpommin leviämään. Valitettavasti Venäjällä näiden bakteerien mahdollista esiintyvyyttä koirassa ei pystytä testaamaan. Näin testaaminen jää omistajalle Suomessa, mikäli hän näin haluaa. On aina mahdollista, että tarhalla elävällä koiralla on kyseinen resistenssi, mikä tulee ottaa adoptiossa huomioon.
Suurimpana ongelmana on liiallinen antibioottien käyttö niin meillä ihmisillä kuin eläimilläkin. Koirien raakaruokinta on myöskin Ruokaviraston (entinen Evira) tutkimuksen mukaan osaltaan vaikuttamassa yleistyvään ongelmaan.
Harvinaisempia multiresistenttejä bakteereja ovat AmpC ja Kolistiiniresistenssi.
Mikä on ESBL?
ESBL-entsyymin omaavalla bakteerilla on entsyymin takia
resistenssi monia antibootteja kohtaan. Entsyymi pystyy
pilkkomaan antibiootit niin, että ne eivät tehoa bakteeriin.
Tämän takia yleisimmin käytetyt antibiootit eivät
tehoa bakteerin aiheuttamiin infektioihin ja ne ovat usein
vaikeammin hoidettavissa. Tästä huolimatta lemmikki pystytään
useimmiten hoitamaan jälleen terveeksi.
Millä bakteereilla voi olla ESBL-entsyymi?
Yleisimmin entsyymi on Escherichia coli – tai Klebsiella
-bakteereissa, joita löytyy terveiden koirien ja kissojen
limakalvoilta ja suolistosta. E. coli -bakteeri on tavanomainen
infektion aiheuttaja esim. virtsatietulehduksissa.
Joskus bakteerilla voi olla ESBL-entsyymi, mikä hankaloittaa
sairauden hoitoa. ESBL voi siis aiheuttaa infektion, mutta
lemmikki voi olla myös ESBL-entsyymin oireeton kantaja.
Voiko ESBL siirtyä lemmikistä omistajaan?
ESBL voi siirtyä lemmikistä ihmiseen, joten puhutaan niin
sanotusta zoonoosista eli taudinaiheuttajasta, joka voi
siirtyä eri lajien välillä. Riski ESBL:n siirtymiseen lemmikistä
omistajaan on kuitenkin onneksi hyvin pieni, kun on kyse
terveestä aikuisesta ihmisestä. Siirtymisen riski nousee
hieman korkeammaksi, jos lemmikin kanssa on läheisessä
kontaktissa ihminen, jonka immuunipuolustus on vajavainen
(esimerkiksi syöpäpotilas tai elinsiirteen saanut
henkilö) tai kyseessä on pieni lapsi.
Kuinka ESBL diagnosoidaan?
ESBL diagnosoidaan bakteeriviljelystä, joka otetaan joko
infektoituneesta kohdasta tai seulontanäytteenä peräsuolesta
ja toimitetaan laboratorioon. Ulkoisesti ESBL:n aiheuttama
tulehdus ei eroa muista tulehduksista. Viljelystä
tehtävästä herkkyysmäärityksestä selviävät myös bakteeriin
edelleen tehoavat antibiootit. Vaikka ESBL-entsyymin
omaava bakteeri on resistentti monille yleisesti käytetyille
antibooteille, kuten penisilliineille, voidaan sen aiheuttamat
infektiot kuitenkin usein hoitaa onnistuneesti herkkyysmäärityksen
pohjalta tehdyllä hoitosuunnitelmalla
Mikä on MRSP?
MRSP eli metisilliinille resistentti Staphylococcus pseudintermedius on bakteeri, jolla voi olla resistenssi eli vastustuskyky monia antibiootteja kohtaan. Tämän takia yleisimmin käytetyt antibiootit eivät tehoa sen aiheuttamaan infektioon ja infektio on usein vaikeammin hoidettavissa. Tästä huolimatta MRSP:n aiheuttama infektio pystytään yleensä parantamaan. Potilas jää kuitenkin usein MRSP-bakteerin oireettomaksi kantajaksi. Eläin voi olla MRSP-bakteerin oireeton kantaja myös ilman edeltävää
infektiota.
Voiko MRSP siirtyä lemmikistä minuun?
MRSP voi siirtyä eri lajien välillä, jolloin puhutaan ns. zoonoosista. MRSP:n siirtyminen lemmikistä ihmiseen on hyvin harvinaista, mutta tartunta on kuitenkin mahdollinen. Kun on kyse terveestä aikuisesta ihmisestä, tartuntariski on onneksi hyvin pieni. Riski nousee hieman korkeammaksi, jos lemmikin kanssa on läheisessä kontaktissa ihminen, jonka immuunipuolustus on vajavainen (esim. syöpäpotilas tai elinsiirteen saanut henkilö) tai kyseessä on pieni lapsi.
Kuinka MRSP diagnosoidaan?
MRSP diagnosoidaan bakteeriviljelystä, jonka eläinlääkäri ottaa tulehdusalueelta ja/tai limakalvoilta ja toimittaa laboratorioon. Ulkoisesti MRSP:n aiheuttama tulehdus ei eroa muiden bakteerien aiheuttamista tulehduksista. Viljelystä tehdään myös herkkyysmääritys, josta selviää bakteeriin edelleen tehoavat antibiootit. Vaikka MRSP on resistentti monille yleisesti käytetyille antibiooteille, kuten penisilliineille, voidaan sen aiheuttamat infektiot kuitenkin usein hoitaa onnistuneesti herkkyysmäärityksen pohjalta tehdyllä hoitosuunnitelmalla
Artikkeli aiheesta