N.2- vuotias kastroitu uros
Sirutettu, rokotettu, tautitestattu
(myös rabies vasta-aine testattu)
N.65-70cm, 35kg
Casper on yksi onnekkaista, jotka on valittu pääsemään Suomeen Moskovan 3000 koiran tarhalta kesäkuun alussa. Casper on odotellut omaa kotiaan tarhalla vuoden päivät. Se on löytynyt kadulta ja vapaaehtoiset veivät sen tarhalle turvaan.
Casper on luonteeltaan vielä pentumainen, sellainen vähän epävarma teini. Se on leikkisä ja tykkää juosta. Pojalla menee hetken aikaa tutustua uuteen ihmiseen mutta sitten kun on tutustunut, pääsee iloinen ja hellyydenkipeä puoli pojasta esiin. Casper pitää kovasti toisista koirista ja leikkikaveri tulevassa kodissa olisikin kiva juttu!
Casper etsii kotia, missä ymmärretään, että tarhakoiran kotiutumiseen menee oma aikansa ja se vaatii kärsivällisyyttä. Tarhan vapaaehtoiset uskovat, että Casper on saanut elää kotikoirana pentuaikanaan, joten täysin tottumaton kotikoiran elämään se ei ole. Tämä sydämellinen ja kiltti poika on tavannut myös kissoja ja sitä voidaan ajatella koiriin tottuneeseen kissakotiin. Ei ihan pienten lasten perheeseen.
Koirat sirutetaan, rokotetaan, steriloidaan/kastroidaan ja tautitestataan aina ennen Suomeen tuloa.
Yhteydenotot adoptiohakemuksella:
http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/
Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/
sekä koirien terveysosioon: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptoitavien-koirien-terveys/