Valikko Sulje

Junior – SAANUT KODIN

Suomalainen
12v kastroitu uros
Alaskanhusky
Sirutettu, rokotettu
Kotihoidossa Pieksämäellä
N.60cm, n.30kg

Junior, tutummin Junnu, on hyväsydäminen ja lempeä papparainen. Se rakastaa ihmisiä ja rapsutuksia, viettää mielellään aikaa ihmisten seurassa ja on aina avustamassa kotihoitajaa askareissa. Junnu on toisten koirien kanssa mutkaton ja konfliktitilanteissa väistävä. Se viihtyy toisten koirien seurassa, mutta silti ihmisen seura tuntuu olevan sille tärkeämpää ja se voisi pärjätä ainoanakin koirana, jos oma ihminen on paljon kotona.

Junnu on elänyt ikänsä ulkokoirana, joten sisäkoiran tavoille oppimisessa on vielä tekemistä. Esimerkiksi pehmeä peti on tuottanut papalle päänvaivaa, ja vasta monen yrityksen ja houkuttelun jälkeen hän hoksasi, että pedillä voi nukkua sen sijaan että käpertyisi lattialle sen viereen ❤️ Junnu on hoitopaikassa yhä paljon ulkona, mutta viettää kuitenkin aikaa päivisin sekä tietenkin yöt sisällä. Yksinoloja ei olla vielä sisätiloissa harjoiteltu, mutta tutussa tarhassa hän viettää kotihoitajan poissaolot rauhallisesti. Selvästi hän kuitenkin haluaisi olla koko ajan siellä missä ihminenkin, joten yhdessäoloaikaa pyritään jatkuvasti lisäämään.

Kotihoitopaikassa on kissoja, joita Junnu on pari kertaa vahingossa päässyt näkemään nenätysten. Saalisvietti ei välittömästi herää, mutta huskynsukuisuuden vuoksi siihen on mahdollisuus eikä Junnua suositella kotiin jossa se viettäisi valvomatta aikaa pienempien lemmikkien kanssa.

Junnu vetää hihnassa, mutta ei aivan mahdottomasti. Sen kanssa on käyty kävelemässä kaupungilla sekä visiitillä lemmikkieläinliikkeessä. Lemmikkieläinliike oli Junnulle hieman liian stressaavaa, mutta heti Prisman ulkopuolella hajut ja ihmiset olivat paljon helpompia tutustua. Junnu voisi sopia vaikka rivitaloalueelle. Huomioon tulisi tällöin tietenkin ottaa, että Junnu saattaa innostua haukkumaan. Pappa käy hammaslääkärissä ennen omaan kotiin lähtöä.

Jos sydämessäsi olisi tilaa vanhemmalle koiralle ja soisit sille onnellisen loppuelämän pehmeällä pedillä, täytä kotiselvityslomake:

http://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/

Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit laittaa myös sähköpostia osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com

Tutustuthan ennen yhteydenottoa adoptioprosessiin: http://www.suojakotitoivo.fi/adoptioprosessi/