Valikko Sulje

Valo

Esittely 6.5.2025: Villakoira Valo etsii uutta kotia. Valo sijaitsee Helsingissä. Omistaja kertoo pojasta seuraavaa:

Meillä on rakas koira Valo, joka on keskikokoinen villakoira ja syntynyt 19.07.2020 eli on vajaa viisivuotias leikattu, sirutettu ja rokotettu uros. Valo on purrut ihmisiä eikä sovi enää uudessa elämäntilanteessa vauvaperheeseen ja tarvitsee osaavan uuden kodin ❤️

Valo on jokatapauksessa leikkisä ja seurallinen, hakee paljon huomiota ja läheisyyttä, yrittää monesti saada leikkimään tai että leluja heitetään. Tykkää hyöriä ja pyöriä jaloissa, kun on lattialla. Myös haluaa levätä ja nukkua jalkojen välissä. Innostuu, jos tehdään temppuja tai treenataan sekä etsii mielellään makupaloja sisällä ja ulkona. Saa myös monesti suloisia hepuleita ja juoksemisia ulkona. Lentäviä lehtiä rakastaa jahdata.

Haasteina on resurssiaggressiivisuus, joka ilmenee välillä ulkona muille koirille rähjäämisenä, makuupaikan ja joidenkin syömisten (esim. keppien, tiettyjen herkkujen) puolustamisena sekä tietyissä tilanteissa koskettaessa. Sohvalle ei päästetä siksi, ja kun Valo on makaamassa tai tulee luokse käyden maate, ei pidä Valoon koskea tai voi näykkäistä/purra. On epävarmuutta ja reaktiivisuutta yleisesti ja välillä on miehiä kohtaan ollut arkuutta. Kotona haukkuu rapun ääniä, mutta torumalla lopettaa. Valo tulee toimeen todella rauhallisten koirien kanssa, jotka eivät ole niin paljon kiinnostuneita Valosta ja jotka eivät provosoidu jos Valo on aluksi ollut jäykästi. Villakoirien tapaan on välillä valikoiva ruokien ja makupalojen suhteen.

Valolla on kokeiltu mielialalääkettä muutama kuukausi ja se on rentouttanut olemusta ja on saanut päivälläkin levättyä. Arjessa on hyvä ottaa muutenkin huomioon asioiden stressaavuus.

On käyty pentu- ja arkitottelevaisuuskurssin lisäksi parin yksityisen kouluttajan opetuksessa sekä käyty hierojalla. Valoa on myös tutkittu röntgen- ja magneettikuvilla peitsauksen ja aggressiivisen käytöksen takia (myös isällään ja siskollaan samaa peitsausta), mutta mitään ei ole löytynyt mikä selittäisi ne. Kipulääkkeitä ja pistoksia on kokeiltu, muttei ole ollut huomattavaa eroa.

Hoitotoimenpiteet onnistuvat, esim. trimmaus mennyt aina hyvin koiratrimmaamossa, suihkussa käynti sekä kynsien leikkuu & hieronta namien avulla.

Yhteydenotot kotiselvityslomakkeella:

https://www.suojakotitoivo.fi/adoptiohakemus/


Jos et saa lähetettyä hakemusta, voit kirjoittaa meille myös sähköpostia osoitteeseen adoptio.toivo@gmail.com